Takaisin

Outi Savonlahden rahaston apuraha Kristiina Väänäselle

Nuorempi tutkija Kristiina Väänänen on saanut Outi Savonlahden muistamislahjoituksilla perustetun rahaston 13 400 euron suuruisen apurahan. Väänänen työskentelee ympäristö- ja biotieteen laitoksella Joensuun kampuksella. Tutkimuksessaan Väänänen selvittää, kuinka erilaiset vesistöissä esiintyvät ligandit vaikuttavat metallien käyttäytymiseen ja haitallisuuteen. Metallit ovat vesistöissä eri muodoissa, ja niiden esiintymismuotoon vaikuttavat paikalliset ympäristöolot, kuten veden pH ja orgaaninen hiili.

– Kaivostoiminta on yksi merkittävimmistä metallien päälähteistä. Metallien vaikutuksesta vesistöihimme ei tiedetä vielä tarpeeksi, etenkään kun sama metalli voi käyttäytyä eri vesistöissä eri tavoin riippuen esimerkiksi vuodenajoista tai ympäristötekijöistä, täsmentää Väänänen.

Väänänen lähtee ensi vuonna Kiinaan Nanjingin yliopistoon tekemään tutkimusta apurahan turvin puoleksi vuodeksi.

Outi Savonlahden rahaston apuraha jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Apuraha myönnetään Joensuun kampuksen jatkotutkinto-opiskelijoille ja/tai tutkijatohtorivaiheen tutkijoille ulkomailla tapahtuvaan tutkimustyöhön.


Apurahan luovuttivat kehitysjohtaja Soili Makkonen (vas.) ja akateeminen rehtori Harri Siiskonen. Kristiina Väänänen oikealla.

Joensuun yliopiston tukisäätiöltä avustusta kansainvälisille konferensseille

Joensuun yliopiston tukisäätiö on myöntänyt vuonna 2017 avustuksia yhteensä 208 400 euroa. Tukisäätiön avustuksilla on tuettu yhdeksän kansainvälisen konferenssin järjestämistä Joensuun kampuksen tieteenaloilla sekä kolme vierailevan professorin toimintaa. Kansainväliset konferenssit lisäävät koko Joensuun alueen kansainvälistä tunnettavuutta. Vierailevien professoreiden vaikuttavuus on myös laajaa; professoreiden pitämät opetusjaksot ja useassa tapauksessa vierailun aikana käynnistetään kansainvälisiä tutkimushankkeita.

Perttu Vartiaisen muistorahaston haku avautuu keväällä

Tukisäätiö on perustanut rehtori Perttu Vartiaisen muistorahaston. Rahaston pääoman muodostaa Perttu Vartiaisen muistamiseksi saadut lahjoitukset ja Vartiaisen toiveen mukaisesti avustukset kohdennetaan aluemaantieteen jatko-opiskelijoiden tukemiseen. Haku avataan keväällä 2018.

Säätiö voi tarkoituksensa toteuttamiseksi vastaanottaa lahjoituksia. Lahjoittajan toivomuksesta voidaan perustaa myös erillinen nimikko- tai muistorahasto. Halutessasi yliopiston tukijaksi yliopistosäätiön kautta voit ottaa yhteyttä säätiön asiamieheen.
 

Lisätietoja rahastoista ja avustuksista: Kehitysjohtaja Soili Makkonen, soili.makkonen(at)uef.fi, p. 050 374 8294
Outi Savonlahden rahaston apurahasta: Nuorempi tutkija Kristiina Väänänen, kristiina.vaananen(at)uef.fi, p. 050 598 5940