Takaisin

Osuustoiminnallisilta yrityksiltä merkittävä lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle

Suomalaiset osuustoiminnalliset yritykset osallistuvat Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjaan lahjoittamalla 700 000 euroa yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. Yhteislahjoituksen tekijöinä ovat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Pohjois-Karjalan osuuspankit, Valio, Metsäliitto ja LähiTapiola Itä. Lahjoittajien mukaan Itä-Suomessa kauppatieteellinen koulutus ja vahva yliopisto ovat alueen elinvoiman kannalta erittäin tärkeitä tulevaisuuden menestyksen edistäjiä.

Yliopiston kauppatieteiden laitoksen johtaja, professori Matti Turtiainen kiittää yrityksiä lahjoituksesta, joka edistää merkittävällä tavalla kauppatieteen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteiden vahvistamista Itä-Suomen yliopistossa.

– Yliopiston ja elinkeinoelämän mutkaton vuoropuhelu luo hyvän kasvualustan talouden elinvoimaisuutta tukevalle toiminnalle, sanoo Turtiainen.

Lahjoituksen tekijät ovat vakuuttuneita, että lahjoitus tukee Itä-Suomen yliopiston kauppatieteen alan hienon työn jatkumista. Laadukas koulutus, sijoittaminen tutkimukseen sekä eri toimijoiden yhteistyö ovat kehityksen tärkeimmät tekijät.

– Idea yhteislahjoitukselle syntyi siitä, että Itä-Suomen yliopistossa on tehty uraauurtavaa osuustoiminnan tutkimus- ja opetustoimintaa. Toiminnassa on huomioitu laajasti osuustoiminnan eri muodot tuottajaosuustoiminnasta aina keskinäisyyteen asti. Vaikka osuustoiminnalliset yritykset työllistävät maailmanlaajuisesti enemmän kuin ylikansalliset yritykset, toiminnan vaikuttavuuteen nähden osuustoiminta on yllättävän vähän tutkittu ja tunnettu yritysmuoto. Olemme tyytyväisenä seuranneet tutkimustoiminnan laajentumista Itä-Suomen yliopistossa, toteaa yritysten yhteislahjoitusta koordinoinut PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.



PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä luovuttamassa lahjakirjaa rehtori Jukka Mönkköselle. Vasemmalla toimitusjohtaja Juha Mäkinen Lähitapiolasta, toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen Pohjois-Karjalan osuuspankeilta ja johtaja Rauno Hiltunen Valiolta.

Yritysten tekemä lahjoitussumma jakaantuu yritysten kesken seuraavasti: PKO 200 000 €, Pohjois-Karjalan osuuspankit 150 000 €, Valio 200 000 €, Metsäliitto 50 000 € sekä Lähitapiola Itä 100 000 €.

Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -varainkeruukampanja päättyy kesäkuun 2017 lopulla. Kerätyt varat suunnataan strategisiin kehittämiskohteisiin, yliopiston opetus- ja tutkimusedellytysten kehittämiseen ja uusiin avauksiin tutkimushankkeissa. Valtio on varautunut pääomittamaan yliopiston keräämää pääomaa enintään kolminkertaisella summalla. Tekemällä lahjoituksen osuustoiminnalliset yritykset ovat mukana rakentamassa yhteistä hyvää tulevaisuutta.

Osuustoiminta on juuri nyt hyvässä nosteessa. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on todennut osuustoiminnan olevan yksi maailman megatrendeistä.  Suomi puolestaan on useammalla mittarilla mitattuna maailman osuustoiminnallisin maa. Jäsenpeitossa Suomi on ykkössijalla: 84 prosenttia suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja/tai keskinäisissä vakuutusyhtiöissä. 21 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta tulee osuuskunnista, mikä on eniten maailmassa.

Lisätietoja:

Juha Kivelä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, p. 010 762 2026

Matti Turtiainen, professori, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 527 7015