Takaisin

Opiskelun arki sujuvasti haltuun

Itä-Suomen yliopistossa on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että yliopistoon saapuvat uudet opiskelijat pääsisivät opintoihinsa kiinni entistäkin paremmin, nopeammin ja sujuvammin. Myös kiinnittyminen omaan oppiaineeseen on ollut kehittämistyön kohteena. Kyselyiden mukaan uudistuksissa ollaan onnistuttu erittäin hyvin.

– Olemme tehneet nyt parin vuoden ajan tutkimukseen perustuvaa uudistustyötä liittyen uusien opiskelijoiden orientaatioon ja alkuohjauksen kehittämiseen. Tunnistimme, että kokonaisuudessa olisi parantamisen varaa, kertoo opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen.

Aiemmin opintojen ensimmäinen askel, orientaatioviikko, toteutettiin massaluentotyylisesti niin, että opiskelijat olivat sen aikana pääosin passiivisia kuuntelijoita, ja kontaktit omaan oppiaineeseen jäivät melko ohuiksi.

Orientaatiouudistuksessa aiemmin luentosalissa pidetyt massaluennot muutettiin uudistuksen myötä monipuoliseksi ympärivuotista opiskelua tukevaksi PREorientaatioksi eli avoimessa verkossa tarjolla olevaksi verkkomateriaaliksi.

– Kampuksilla orientaatio eteni toissa syksynä ensimmäistä kertaa oppiaineesta yleiseen yliopistolliseen informaatioon, ja uudet opiskelijat vastaanotettiin oppiaineissa.

Oppiaineiden oman ohjelman lisäksi järjestettiin erilaisia yhteisöllisiä orientaatiotapahtumia; infoja, lyhyitä Tietoiskuja sekä pidempiä Työpajoja, joihin opiskelijat osallistuivat kokemansa tarpeen mukaan. Ensimmäisellä viikolla järjestettiin myös Tietotori-tapahtuma, jolloin opiskelijoille palveluita tuottavat tahot esittäytyvät uusille opiskelijoille. Lokakuun alussa uusien opiskelijoiden oli lisäksi mahdollista osallistua vielä orientaatiokokonaisuuteen sisältyviin hyvinvointityöpajoihin.

Yksi onnistuneista uudistuksista on ollut avoimesti verkossa saatavilla oleva uuden opiskelijan ennakkomateriaali. Sen avulla uusi opiskelija pääsee orientoitumaan opintoihinsa itsenäisesti jo kesällä heti kun hän vastaanottaa opiskelupaikan.

–  Sivusto avautui kesällä 2018, ja siellä oli käyty esimerkiksi viime kesän aikana elokuun alkuun mennessä noin 30 000 kertaa. Edellisenä kesänä kävijämäärä oli vieläkin suurempi, kertoo Pasanen.

Ennakkomateriaalit hyvin tavoitettavissa

Uusille opiskelijoille on tehty kahden edellisen syksyn orientaation jälkeen alkuohjauskyselyt, joissa kuultiin opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten opintojen aloitus koettiin, miten oma oppiaine tuki opintojen alkua ja millainen vertaistuen rooli oli opintoja aloittaessa.

Kyselyissä on käynyt ilmi, että etenkin ennakkomateriaalia pidettiin hyvänä. Myös ennakkomateriaalia tukevat oppiainekohtaiset SmartStart-oppaat ovat saaneet erinomaisen vastaanoton.

– Kyselyyn vastanneista noin 97 prosenttia kertoi pitäneensä opiskelijasivusto KAMUn ennakkomateriaalia erittäin hyvin tavoitettavana. Itsenäinen ennakko-orientoituminen auttaa siis uusien asioiden omaksumisessa jo etukäteen, iloitsee Pasanen.

Lisäksi oppiaineille ja orientaatiotoimijoille eli kirjastolle, opintopalveluille, tietotekniikkapalveluille ja ylioppilaskunnalle on tehty kahtena syksynä itsearviointikyselyt, joiden tulokset on niin ikään huomioitu orientaation edelleen kehittämisessä.

Henkilöstön lähestyttävyys ja vuorovaikutus tärkeitä

Alkuohjauskyselyn vastausten perusteella opiskelijat pitivät orientaatioviikolla tärkeänä muun muassa oman oppiaineen järjestämiä erilaisia tutustumistilaisuuksia ja -kierroksia, infotilaisuuksia ja HOPS-ryhmätapaamisia.

– Myös sellaisia tilaisuuksia, joissa opiskelijat ovat kokeneet olevansa lähellä oppiaineyhteisöä, pidettiin tärkeänä. Erityisen merkittävänä pidettiin henkilökunnan lähestyttävyyttä.

Vertaistuutorit apuna heti alussa

Suomalaisissa korkeakouluissa vertaisohjauksella on pitkät perinteet uusien opiskelijoiden vastaanottamisessa ja opintoihin perehdyttämisessä. Niin myös Itä-Suomen yliopistossa.

– Vertaistuutoreiden tarkoituksena on edistää uusien opiskelijoiden integroitumista yhteisöön, sillä tutkimukset ovat osoittaneet, että uusilla opiskelijoilla on siirtymävaiheessa erityinen tarve kuulua ja samaistua uuteen yhteisöönsä sekä pohtia omaa identiteettiään yliopisto-opiskelijana.

Tässä apuna ovat vertaistuutorit. He auttavat uusia opiskelijoita kiinnittymään nopeammin sekä omiin opintoihin että sosiaalisiin kuvioihin.

– Koska tuutoreilta edellytetään työssään reflektiivisiä taitoja, myös heidän koulutuksensa tapahtuu reflektiivisillä tavoilla, kertoo Pasanen.

Tuutoreiden koulutukseen onkin viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota, ja koulutusmenetelmät perustuvat toiminnalliseen aikuispedagogiikkaan.

– Koulutuksen perusajatus nojaa siihen, että opiskelijoiden kokemukset, reflektointi ja näiden jakaminen ovat oppimisen keskiössä.

Kehittämistyö jatkuu

Maisterivaiheeseen tulevat opiskelijat eivät alkuohjauskyselyiden mukaan hyödy tämänhetkisestä vertaistuutoritoiminnasta eikä se näytä vastaavan riittävällä tavalla heidän tarpeisiinsa.

– Siksi yliopistossamme on käynnistetty maisterivaiheen opiskelijoiden tuutoroinnin kehittämisprojekti tulevaa syksyä silmällä pitäen, kertoo Pasanen.

Opintojen alkuvaiheen infoähkyä on jonkin verran edelleen havaittavissa. Sen loiventamiseksi on orientaatiotoimijoiden kanssa kehitteillä Moodle-pohjainen Uuden opiskelijan Digistartti ensi syksylle.

– Tavoitteena on, että ennen opintojen käynnistymistä elokuussa uudet opiskelijat pääsisivät tutustumaan ja testaamaan tietojaan opiskelijan tarvitsemista opiskelun kannalta välttämättömistä sähköisistä työkaluista. Tämä uusi osio tulee hienosti täydentämään Orientaatiokokonaisuutta.
 

Linkit:
KAMU: https://kamu.uef.fi/uudelle-opiskelijalle/

OHO-käsikirja: s. 31 ”Hyvään alkuun PREorientaatiolla  ja vertaistuutoroinnilla (Itä-Suomen yliopisto)”,
https://ohohanke.fi/oho-opas/

UEF-lähettiläs, ravitsemustieteen opiskelija Maija on kirjoittanut blogitekstin tuutoritoiminnasta opiskelijan näkökulmasta: https://blogs.uef.fi/ueflahettilaat/2020/03/26/tuutoroinnista-boostia-opintojen-alkuun-tuutoreiden-terveiset/