Takaisin

Opiskelijoilla positiivinen näkemys opettajiensa taidoista käänteisen opetuksen jälkeen

Käänteinen opetus otettiin käyttöön laajamittaisesti Itä-Suomen yliopistossa ensimmäisten joukossa Suomessa vuonna 2015. Kesällä ilmestyneen tutkimuksen mukaan opiskelijat arvioivat käänteisen opetuskurssin jälkeen käänteistä opetusta käyttävät opettajat paremmiksi opettajiksi, asiantuntijoiksi ja teknologian käyttäjiksi.

Opiskelijakyselyn tulosten perusteella etenkin 2. vuosikurssin ja sitä vanhemmat opiskelijat pitävät käänteistä opetusta antavia opettajia parempina asiantuntijoina sekä teknologian käyttäjinä. Tulokset julkaistiin Seminar.net – International Journal of Media, Technology and Lifelong Learning -lehdessä. Artikkelin on kirjoittanut Itä-Suomen yliopiston oppimisympäristöjen tutkimusperustainen Ameba-kehittämistiimi. Ameban toiminta on aiemmin saanut sekä kansallista että kansainvälistä tunnustusta.

Tutkimustulosten perusteella noin 88 prosenttia opiskelijoista piti käänteistä opetusta itselleen sopivana, ja noin 78 prosenttia haluaisi tulevaisuudessa osallistua samantyyppiseen opetukseen. Toisaalta myös vajaat 30 prosenttia vastaajista ilmoitti halusta opiskella perinteisin menetelmin.

Menetelmä tulevaisuuden taitojen tarpeisiin

Itä-Suomen yliopistossa on koulutettu ja kannustettu opetushenkilöstöä laajamittaisesti käänteiseen opetukseen eli flippaukseen (engl. flipped classroom tai flipped learning) vuosien 2016–2018 aikana. Tavoitteena on ollut muuttaa yliopiston opetuskulttuuria kohti opiskelijaa aktivoivaa, teknologiaa mielekkäästi hyödyntävää opetusta.

– Flippauksessa hyödynnetään teknologiaa toteuttamalla opetus esimerkiksi lyhyillä ennakkovideoilla perinteisten luentojen sijaan. Kontaktiopetukseen saapuessa opiskelija on valmistautunut aihepiiriin ja opettaja voi hyödyntää oppimislähtöisyyttä opetuksessaan, kertoo yliopistotutkija Erkko Sointu Ameba-tiimistä.

Opettajalta käänteinen opetus vaatii ajattelutavan muutosta ja opetuksen järjestämistä uudelleen.

– Koska opiskelijoidenkin on sisäistettävä uusi menetelmä, vie ohjaustyö opettajalta paljon aikaa. Suuren muutoksen onkin hyvä pohjautua laajempaan strategiseen ajatteluun, kuten Itä-Suomen yliopistossa on tehty.

Apulaisprofessori Teemu Valtosen mukaan tutkimustulosten perusteella flippaus on yksi keino siirtyä perinteisestä luento-opetuksesta kohti uusia opetusmenetelmiä.

– Käänteinen opetus näyttäisi toimivan siksi, että siinä on jotain tuttua, mutta myös perustellusti jotain uutta, joka vastaa tulevaisuuden taitojen tarpeisiin vanhoja menetelmiä paremmin.
 

Lisätietoja:
Yliopistotutkija Erkko Sointu, erkko.sointu(at)uef.fi, p. 050 560 4461
Apulaisprofessori Teemu Valtonen, teemu.valtonen(at)uef.fi, p. 050 442 4401
www.uef.fi/ameba
http://www.uef.fi/fi/web/flippaus


Alkuperäisartikkeli: Teachers as users of ICT from the student perspective in higher education flipped classroom classes

International Journal of Media, Technology and Lifelong Learning, julkaistu 14.6.2019, https://journals.hioa.no/index.php/seminar/article/view/3402

Erkko Sointu, Teemu Valtonen, Laura Hirsto, Jenni Kankaanpää, Markku Saarelainen, Kati Mäkitalo, Anneke Smits & Jyri Manninen