Takaisin

Nuoret asiantuntijat ratkovat viheliäisiä ongelmia Joensuussa 8.2.

Saako syödä lihaa ja onko syömisen oltava median ruokkima ideologinen kysymys? Kuinka hyvinvointia edistetään kestävällä tavalla ja mikä on kiertotalouden rooli siinä? Tuhoaako energiantuotanto kauniin perinnemaiseman vai tuoko se työtä ja hyvinvointia? Voiko luonto tarjota muutakin kuin raaka-aineita kulutuksen tarpeisiin vai meneekö kaikki päin mäntyä?

Viheliäisten ongelmien ratkaiseminen on vaikeaa ja monimutkaista, koska niihin ei ole oikeaa tai väärää ratkaisua, ongelman luonteesta ei vallitse yksimielisyyttä ja sen ratkaiseminen saattaa aiheuttaa uusia ongelmia.

Näitä ongelmia voidaan ratkaista vain yhdessä ja siihen tarvitaan sekä ihmisten arjesta nousevaa paikallista että tieteellistä tietoa. Tule kanssamme iltapäiväkahville Joensuun normaalikoulun lukion ruokalaan 8. helmikuuta kello 13–16 ja kuulemaan puheenvuoroja nuorilta asiantuntijoilta.

Yli 60 nuorta asiantuntijaa kertoo ihmisen suhteesta ympäristöön. Teemat ovat Ihminen ja energia, Ihminen ja ruoka sekä Ihminen ja luonto. Delegaatiot esittelevät yleisölle tutkittua tietoa eri aloita sekä pohdintojensa tuloksista koostuvia toimintaehdotuksia ja politiikkasuosituksia yleisölle.

Seminaari on osa Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineen järjestämää kurssia Ihminen ja ympäristö. Kurssi kuuluu monitieteisten ympäristöopintojen kokonaisuuteen.

Kurssi järjestetään yhteistyössä ALL-YOUTH – Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään -tutkimushankkeen kanssa. ALL-YOUTH tutkii nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen kykyjä ja esteitä sekä nuorten käsityksiä kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista. Sitä rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) ja tutkimushankeen toteuttavat Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistot.

Tarjolla on medialle oiva tilaisuus päästä jyvälle siitä, millaisen tilannekuvan nuoret asiantuntijat hahmottelevat viheliäisistä ongelmista ja niiden ratkaisuista. Tervetuloa seuraamaan seminaaria. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Ihminen ja ympäristö -seminaari Joensuun normaalikoulun lukion ruokalassa 8.2. kello 13-16. Mahdollisista haastattelutarpeista ja muista toiveista kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä järjestäjiin.

Lisätietoja: Professori Irmeli Mustalahti, Yhteiskuntatieteellinen biotaloustutkimus, irmeli.mustalahti(at)uef.fi, puh. 050 563 2071

http://www.allyouthstn.fi/