Takaisin

Niko Soininen Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professoriksi

Ympäristösääntely ei ole Suomessa riittävän sopeutuvaa

Korkein hallinto-oikeus eväsi Kuopion Sorsasaloon kaavaillun Finnpulpin biotuotetehtaan ympäristöluvan viime joulukuussa. Se perusteli päätöstään muun muassa sillä, että tehdas olisi vaarantanut Kallaveden ekologisen tilan ja olisi voinut pilata vesistöä merkittävästi elinkaarensa aikana. Professori Niko Soinisen mukaan lupa kaatui viime kädessä siihen, ettei nykyistä ympäristölupajärjestelmää nähty riittävän sopeutuvaksi.

– Ympäristönsuojelulakiin sisältyvää lupien tarkistamisjärjestelmää heikennettiin vuonna 2015. Finnpulp-päätöksen valossa lainsäätäjän olisi syytä pohtia, tulisiko lupien jälkikäteisen muuttamisen sääntelyä arvioida uudelleen.

Soininen aloitti kuluvan vuoden alussa Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professorina. Hän on tutkinut sopeutuvaa ympäristösääntelyä muun muassa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamissa BlueAdapt- ja Winland-hankkeissa. Niissä on kehitetty työkaluja sääntelyn sopeutuvuuden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Sopeutuva sääntely on yksi globaalin ympäristöoikeustutkimuksen polttavista teemoista.

– Globaalien ympäristömuutosten myötä tulee yhä haasteellisemmaksi arvioida yksittäisten hankkeiden lainmukaisuutta ennakolta, jollei lainsäädäntö sisällä riittävän järeitä keinoja muuttaa lupia jälkikäteen muuttuvien olosuhteiden ja muuttuvan tieteellisen tiedon valossa, Soininen sanoo.

Finnpulp tekee sopeutuvan sääntelyn ajattelutavan näkyväksi

Finnpulpin tapaus konkretisoi Soinisen mukaan useammallakin tapaa sopeutuvan sääntelyn ajatusta. Korkein hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan Euroopan unionin vesipuitedirektiivillä, joka pyrkii vesien hyvään tilaan. Sen lähtökohtana on sopeutuvan sääntelyn ajatus.

Sopeutuvassa sääntelyssä olennaista on vesimuodostuman ekologisen tilan tarkastelu kokonaisuutena yhteisvaikutukset mukaan lukien. Tällöin luvituksessa keskeiseksi kysymykseksi nousee ekologiseen tilaan liittyvien epävarmuuksien hallinta sekä sääntelyn ja tieteellisen tiedon välinen yhteys. Vesien tilan pitkän aikavälin kehitystä on kuitenkin mahdotonta arvioida etukäteen tarkasti tieteellisen mallinnuksen keinoin. Juuri tästä syystä luvitus ennakkovalvonnan keinona on Soinisen mukaan ongelmissa ja tarve lupamuutosten mahdollistamiselle suuri.

– Kallavedellä ei voitu tieteellisesti varmistua siitä, etteikö kasviplanktonin taso olisi laskenut alle sen, mitä vesipuitedirektiivi ja Suomen vesienhoitolaki sallivat.

Soininen arvioikin, että vesistövaikutuksiltaan suurten hankkeiden luvitus tulee ympäristömuutosten ja tieteellisen epävarmuuden myötä vaikeutumaan tulevaisuudessa, jollei kokonaisvaikutusten hallintaan, toiminnan sijaintiin ja lupien muutettavuuteen kiinnitetä nykyistä enemmän huomiota.

– Nykysääntely ohjaa hankkeita sellaisten vesistöjen äärelle, jotka kykenevät ottamaan kuormituksen vastaan tilatavoitteiden vaarantumatta. Sijainninohjauksen lisäksi muita mahdollisia vaihtoehtoja ovat suljetun kierron laitokset sekä vesienhoidollinen kompensaatio, jossa päästöjä vähennetään keskeisimmiltä kuormittavilta sektoreilta osana vesienhoitotyötä.

Vahvaa tieteidenvälistä vesitutkimusta

Soinisen erityisalaa on vesioikeus laajassa mielessä kattaen vesirakentamisen ja vesiä pilaavan toiminnan. Hänen mukaansa vesioikeudellista sääntelykenttää ei ole mahdollista ymmärtää ilman tieteidenvälisyyttä. Tähän Itä-Suomen yliopistoon perustettu vesiympäristön kestävän käytön tutkimusohjelma tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet.

– Yliopiston vesitutkimusyhteisö näyttäytyy vahvana ja houkuttelevana toimijana, ja mahdollistaa vesiin liittyvien kestävyyskysymysten pohtimisen tieteidenvälisesti.

Itä-Suomen yliopistossa vesiympäristöjen tutkimuksen oikeudellinen puoli on kansallisesti ja kansainvälisesti erittäin vahva. Soinisen lisäksi professori Antti Belinskij on syventynyt vesioikeudellisiin kysymyksiin.

– Meillä on myös pitkäaikainen linkki yliopiston yhteiskuntatieteilijöihin ja luonnontieteilijöihin. Jatkossa tarkoituksena on vahvistaa tutkimusyhteistyötä myös taloustieteeseen ja humanistisiin tieteisiin.

Niko Soinisen painolaatuinen valokuva on osoitteessa http://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/18487?encoding=UTF-8

Lisätietoja: Niko Soininen, puh. 050 437 6342, niko.soininen(at)uef.fi

 

Niko Soininen
  • Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori, erityisesti vesioikeus 1.1.2020–
  • S. 1985
  • HTM (ympäristöoikeus) 2011 ja OTT 2016 Itä-Suomen yliopisto

Tärkeimmät tehtävät

  • Apulaisprofessori, Helsingin yliopisto, 2018–2020
  • Tutkijatohtori, Göteborgin yliopisto, 2017–2018
  • Yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, 2016–2018
  • Yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto, 2012–2016
  • Ympäristöjuridiikka-lehden vastaava päätoimittaja, 2019 alkaen