Takaisin

Miia Kivipelto on Vuoden 2020 ruotsinsuomalainen Nainen

Vuoden 2020 ruotsinsuomalaiseksi Naiseksi on valittu professori Miia Kivipelto. Ruotsinsuomalaisten liike- ja virkanaisten Tukholman yhdistys, Rusuvilina, julkisti valinnan naistenpäivänä 8. maaliskuuta.

Yhdistys on vuodesta 1998 nimittänyt Vuoden ruotsinsuomalaisen Naisen. Kunniamaininta annetaan vuosittain ruotsinsuomalaiselle naiselle, joka on jollain tavoin vaikuttanut ja näkynyt ammattinsa ja toimintansa kautta ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Tänä vuonna kunniamaininnan saajaksi valittiin Itä-Suomen yliopiston ja Karoliinisen instituutin professori Miia Kivipelto.

Miia Kivipelto on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu muistisairauksien tutkija, jolla on takanaan mittava tutkimustyö sekä useita kansainvälisiä julkaisuja ja palkintoja. Kivipelto johtaa muun muassa THL:n koordinoimaa FINGER-tutkimushanketta, joka on saavuttanut merkittäviä tuloksia muistisairauksien ehkäisemiseksi. Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko monipuolisella elintapaohjelmalla ehkäistä muisti- ja ajattelutoimintojen heikkenemistä ikääntyvässä väestössä. Lisäksi selvitetään elintapojen vaikutusta ja riskejä muistisairauksiin. 

”Koska elämme nykyisin pidempään ja ikääntyvien ihmisten määrä kasvaa voimakkaasti, on selvää, että muistisairauksista kärsivien ihmisten määrä on kasvussa. Toivottavaa olisi, että muistisairauksia voitaisiin ehkäistä ja niiden alkamista voitaisiin siirtää myöhemmäksi. Miia Kivipelto on tutkimusalansa ja erikoisosaamisensa puolesta ajankohtainen sellaisten kysymysten äärellä, jotka koskettavat suurta osaa väestöä ja tämän vuoksi hän on oivallinen valinta Vuoden 2020 ruotsinsuomalaiseksi Naiseksi,” todetaan valintaperusteissa.