Takaisin

Laskennallisen fysiikan ja inversio-ongelmien tutkimukseen yli miljoonan euron EU-rahoitus

Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella käynnistyy kaksi uutta EU-rahoitteista hanketta. Hankkeiden vetäjinä toimivat teollisuusfysiikan ja -matematiikan professori Marko Vauhkonen sekä akatemiatutkija Aku Seppänen.

Vauhkosen 538 000 euron rahoitus on myönnetty Marie Skłodowska-Curie Actions, Innovative Training Networks -hankkeeseen, jossa kehitetään tomografiseen kuvantamiseen perustuvia säätöratkaisuja prosessiteollisuuden tarpeisiin. Tutkimus on osa liki neljän miljoonan euron Smart tomographic sensors for advanced industrial process control -hanketta, jossa on mukana 12 yliopistoa ja tutkimuslaitosta ympäri Eurooppaa, ja lisäksi 15 yrityskumppania. Hanketta koordinoi saksalainen Helmoltz-Zentrum Dresden-Rossendorf -tutkimuslaitos Dresdenistä.

Hanke on laaja tutkijoiden koulutushanke, jossa valmistuu 15 monitieteistä väitöskirjaa liittyen tomografisten kuvantamismenetelmien soveltamiseen teollisten prosessien säädössä. Näillä menetelmillä pyritään muun muassa parantamaan prosessien toimivuutta ja tehokkuutta ja näin säästämään prosesseissa kulutettavaa energiaa ja luonnonvaroja.

Seppäsen 498 000 euron tutkimusprojekti on osa Euroopan komission myöntämää Horizon 2020 -hanketta Science for Clean Energy, johon osallistuu yhteensä 21 tutkimuslaitosta ja yrityskumppania. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 9,8 miljoonaa euroa.

Monitieteellinen tutkimushanke käsittelee geoenergiaan liittyviä sovelluksia, sekä erityisesti hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (carbon capture and storage, CCS). CSS on kehitteillä oleva tekniikka, jossa esimerkiksi hiilivoimaloiden päästöistä erotellaan hiilidioksidi ja varastoidaan se maan tai meren alle. Tekniikan avulla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä ilmakehään, ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Varastointiin sisältyy kuitenkin ympäristöriskejä, joiden minimoimiseksi tarvitaan parempaa ymmärrystä maan alla tapahtuvista nesteiden ja kaasujen virtauksista, sekä varastoinnissa suojamateriaalina käytettävän betonirakenteen ominaisuuksista. Seppäsen johtama osahanke keskittyy betonimateriaalien ja -rakenteiden testaukseen sähköisiä kuvantamismenetelmiä käyttäen.

Lisätietoja:

Professori Marko Vauhkonen, marko.vauhkonen@uef.fi, p. 040 771 3737
Akatemiatutkija Aku Seppänen, Aku.Seppanen@uef.fi, p. 040 740 5624