Takaisin

Kielikeskus siirsi kevään opetuksen ketterästi verkkoon

Koronavirustilanteen vuoksi Itä-Suomen yliopiston Kielikeskuksen kaikki opetus on siirretty verkkoon maanantaista 16. maaliskuuta alkaen. Muutos voi aiheuttaa viivettä esimerkiksi tällä viikolla alkaville kursseille, mutta kaikki toteutetaan tavalla tai toisella. Opettajat tiedottavat suoritustapojen muutoksista suoraan kurssilaisille.

– Ketään ei jätetä pulaan eikä tutkintoja viivästy Kielikeskuksen kurssien takia, opintoasiainpäällikkö Lauri Tolkki lupaa.

Kielikeskus päätti opetuksen siirtämisestä verkkoon vasta 13. maaliskuuta, joten nyt haetaan nopeasti vaihtoehtoja lähiopetukselle ja läsnäoloa vaativille tenteille. – Meillä on tähän hyvät valmiudet, koska digitaaliseen opetukseen on panostettu paljon. Kaikilla pakollisilla opintojaksoilla on jo ennestään mahdollisuus myös verkko- tai monimuoto-opiskeluun. Yliopiston strategian mukainen opetuksen kehittäminen kantaa nyt hedelmää, Kielikeskuksen johtaja Raija Elsinen toteaa.

Joustavat suoritustavat ovat erityisen tärkeitä muun muassa työn ohessa ja etänä opiskeleville. Nyt ketterä päätös verkko-opetukseen siirtymisestä on saanut kiitosta opiskelijoilta sekä kampuskaupungeista että kauempaa. – Tsemppiviestejä on tullut.

Tolkin mukaan muun muassa kirjoitusviestinnän kurssit itseopiskelumateriaaleineen on melko helppo siirtää kokonaan verkkoon. – Palautekeskustelut onnistuvat myös videovälitteisesti. Vuorovaikutteisten kurssien ja ryhmätöiden toteutus vaatii enemmän pohdintaa, ja tietyissä järjestelmissä voi kantokyky tulla vastaan. Esimerkiksi Office 365 -ympäristö tarjoaa kuitenkin tiimityöhön ja dokumenttien ryhmämuokkaukseen työkaluja, jotka voidaan ottaa nyt entistä tehokkaammin käyttöön.

Yliopistojen nykyiselle verkkotenttijärjestelmälle joudutaan Elsisen mukaan myös miettimään vaihtoehtoja, koska sen kapasiteetti ei ehkä riitä kasvaville käyttäjämäärille. – Tämä koskee tietenkin muitakin kuin Kielikeskuksen kursseja.

Kieli- ja viestintäopintoja sisältyy yliopiston kaikkiin tutkintoihin. Kielikeskuksen kursseille on kuluvan kevään aikana osallistumassa lähemmäs 3000 opiskelijaa, osalla kurssit jo loppusuoralla ja toisilla alkamassa tai edessäpäin. Kielikeskuksen opetuksesta vastaa kaikkiaan noin 50 opettajaa ja hekin työskentelevät nyt pääasiassa etänä.

– Työyhteisölle tilanne on haastava, mutta se näyttää jo nyt myös vahvistavan yhteishenkeä ja jakamisen kulttuuria. Opettajat vaihtavat vinkkejä entistä enemmän ja tarjoutuvat auttamaan toisiaan. Tänä keväänä digitaalinen opetus ottaa aimo harppauksen eteenpäin koko yliopistossa ja koko korkeakoulukentässä, Tolkki toteaa.