Takaisin

Kansallisen neurokeskuksen pilottihankkeet esittäytyvät 7.11. Helsingissä

Kansallisen neurokeskuksen pilottihankkeet esittelevät tutkimustaan 7.11. Helsingissä järjestettävässä, kaikille avoimessa seminaarissa. Hankkeissa edistetään aivoverenvuodon, Alzheimerin taudin, neurologisten harvinaissairauksien, aivokasvainten ja MS-taudin diagnostiikkaa ja hoitoa sekä kansallisen aivokuvantamisen kuvapankin perustamista.

Valmisteilla oleva Kansallinen neurokeskus kokoaa suomalaisen neurotieteiden osaamisen tiiviiksi yhteistyöverkostoksi.  Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamat pilottihankkeet pyrkivät osaltaan jalkauttamaan tutkimusta käytännön potilastyöhön ja innovaatioihin. Kuuden pilottihankkeen kokonaisuus vahvistaa yhteistyötä perustutkimuksen ja potilastutkimusten, eri tieteenalojen sekä yliopistojen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän välillä.

Pilottihankkeet valittiin keväällä ja hankkeiden virallinen kick-off seminaari järjestetään 7.11.2018 klo 12–16 Biomedicum 1:ssä osoitteessa Haartmaninkatu 8, Helsinki. Tilaisuus tarjoaa loistavan tilaisuuden tavata neurotieteen tutkijoita, verkostoitua ja aloittaa uusia yhteistyökumppanuuksia.

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Tutustu ohjelmaan

Ilmoittautuminen

Tilaisuutta voi seurata myös suorana live stream -lähetyksenä verkossa.

Linkki live streamiin

Lisätietoja: Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaiheen johtaja, Mikael von und zu Fraunberg, p. +358 50 433 5008, mikael.fraunberg (a) uef.fi ja koordinaattori, Merja Jaronen, p.+358505129116, merja.jaronen (a) uef.fi, neurocenterfinland.fi

Lue myös: Kansallisen neurokeskuksen pilottihankkeet käyntiin STM:n tuella (tiedote 23.3.2018)