Takaisin

Itä-Suomen yliopiston kansainväliset maisteriohjelmat kiinnostivat hakijoita

Haku Itä-Suomen yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin päättyi keskiviikkona 31.1.2018. Nyt avoinna olleessa haussa oli mukana 22 maisteriohjelmaa, joihin haki yhteensä 1344 hakijaa eri puolilta maailmaa. Suurin osa hakijoista tuli Afrikasta ja Aasiasta, minkä lisäksi suomalaiset hakijat olivat hyvin aktiivisia myös tällä hakukierroksella. Noin 80 % hakijoista oli EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta, kuten aikaisempinakin vuosina.

Hakijoiden määrä nousi viime vuodesta hieman.
Akateeminen rehtori Harri Siiskonen toteaa, että hakijoiden määrän kasvu on ilahduttavaa.
— Pitkäjänteinen työ kansainvälisten tutkinto- ja vaihto-opiskelijoiden määrän kasvattamiseksi on tärkeää yliopiston kansainvälistymisen kannalta.  

Erityisen suosittuja ohjelmia hakijoiden keskuudessa tänä vuonna olivat kauppatieteen, tietotekniikan ja kansanterveystieteen maisteriohjelmat.

Hakijat valitaan maaliskuun loppuun mennessä ja he saavat samalla tiedon mahdollisesta apurahasta. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan 15.5. mennessä


Lisätietoja:

Opinto- ja hakijapalveluiden päällikkö Erja Widgrén-Sallinen, p. 050 355 6004, erja.widgren-sallinen(at)uef.fi