Takaisin

Into-toimintapäivä Joensuun kirkonmäellä

Into-toimintapäivässä Joensuussa tutustutaan uusiin ihmisiin hauskanpidon merkeissä kirkonmäellä (kirkon puistossa) 10. lokakuuta kello 13–16. Tavoitteena on lisätä uskoa unelmien voimaan sekä rohkaista osallistumaan ja kokeilemaan jopa oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia asioita. Mukaan on kutsuttu kuntoutujia sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia.

Kokemus osallisuudesta ja yhdessä tekemisestä on tärkeä kaikille ihmisille, mutta haastavassa elämäntilanteessa olevalle saattaa ihmisten ilmoille tuleminen olla vaikeampaa.

Ohjelmassa on muun muassa kasvien tunnistusta ja keräämistä sekä erilaisia toimintapisteitä pöllin naulauksesta kourupalloon ja unelmakyselyyn.

Lopuksi nautitaan yhdessä pikniktarjoilusta.

Toimintapäivän taustalla ovat VIIRI-hanke, Aulis-hanke sekä ALL-YOUTH-tutkimushanke.

Aulis-hanke tukee mielenterveyskuntoutujia, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arjen ja elämän haasteisiin. Kohderyhmänä ovat 18–60-vuotiaat pohjoiskarjalaiset kuntoutujat.

VIIRI-hankkeessa kohderyhmänä ovat erityisesti alle 40-vuotiaat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat miehet sekä paljon palveluita tarvitsevat pitkän aikaa työttömänä olleet työikäiset. Toiminnan tavoitteena on hankkeen toimintaan osallistuvien henkilöiden toimintakyvyn ja oman aktiivisuuden tukeminen sekä heidän sosiaalinen vahvistamisensa.

ALL-YOUTH-tutkimushanke tutkii 16–25-vuotiaiden nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä sekä nuorten käsityksiä kestävästä kehityksestä.

Hankkeen toteuttavat Helsingin yliopisto (hankkeen johto), Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto, ja sitä rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN).

INTO-päivää ovat Marttojen ja Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:n kanssa toteuttamassa Pokali ja ALL-YOUTH -tutkimushanke.

Median edustajat ovat tervetulleita mukaan tapahtumaan.

Lisätietoja:

Nina Tokola, ALL-YOUTH-tutkimushanke, 050 303 1909, nina.tokola(at)uef.fi

Vappu Lasarov, VIIRI-hanke, 044 019 0777, vappu.lasarov(at)martat.fi