Takaisin

Harjoittelukoululle puolen miljoonan euron rahoitus tasa-arvoisen peruskoulun kehittämiseen

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on saanut Opetushallitukselta puolen miljoonan euron rahoituksen tasa-arvoisen peruskoulun tutkimusperustaiseen kehittämiseen.  Hankkeen tavoitteena on edistää Opetus-ja kulttuuriministeriön asettaman Peruskoulufoorumin tavoitteita oppimisen edistämisestä, hyvinvoinnin vahvistamisesta ja opetussuunnitelman toteuttamisen tukemisesta.

Joensuun normaalikoulu koordinoi hanketta, jossa laadukasta peruskoulua kehitetään yhdessä Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon kuntien (koulujen) kanssa. Kohti hyvinvoivaa ja oppivaa kouluyhteisöä -hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksen, erityispedagogiikan oppiaineen ja kauppatieteiden laitoksen kanssa. Lisäksi tutkimus- ja kehittämishankkeessa ovat mukana Itä-Suomen aluehallintovirasto sekä akateemisia mentoreita Jyväskylän, Tampereen ja Lapin yliopistosta.

Lisätietoja:
Perusasteen rehtori Jyrki Korkki, jyrki.korkki(at)uef.fi, p. 050 359 4156