Takaisin

Café Smart: Lähitulevaisuudessa täsmähoitoa myös verenpainetautiin

Verenpainetautia voidaan muutaman vuoden sisällä hoitaa yhä yksilöllistetymmin, arvioi professori Jorma Palvimo Itä-Suomen yliopiston Café Smart-tiedekahvilassa Kuopiossa viime lauantaina. Syöpäsairauksissa yksilöllistetty lääketiede on jo arkipäivää.

– Esimerkiksi melanooman hoidossa on saavutettu uskomattoman hyviä tuloksia geenitietoon perustuvalla diagnostiikalla. Perustutkimuksessa on löydetty sairauden vaikutusmekanismeja ja pystytty suunnittelemaan täsmälääkkeitä.

Ensimmäisessä Café Smart -tiedekahvilassa pureuduttiin yksilöllistettyyn lääketieteeseen, joka pohjautuu entistä tarkempaan tietoon perimästämme, terveydentilastamme ja elimistömme toiminnasta.

Professori Jorma Palvimo kertoi yksilöllistetyn lääketieteen lähtökohdista.

Syöpäseulonnat geneettisesti alttiimmille

Syöpätutkimuksessa tunnistetaan yhä paremmin erilaisia sairastumiseen vaikuttavia riskitekijöitä. Tämä mahdollistaa apulaisprofessori Arto Mannermaan mukaan sen, että terveydenhuollossa on pian kannattavaa ryhmitellä ihmisiä erilaisiin riskiryhmiin.

– Jos esimerkiksi rintasyövässä perimän aiheuttama riskitaso on suuri, voidaan seulontatutkimuksia tehdä useammin. Niille, joilla riskitaso on pieni, ei välttämättä tarvitse tehdä seulontoja ollenkaan.

Apulaisprofessori Arto Mannermaa ja rehtori Jukka Mönkkönen osallistuivat keskusteluun tiedekahvilassa.

P4 on tulevaisuuden lääketiedettä

Aiempaa syvempi tieto sairauksien solutason vaikutusmekanismeista vaikuttaa siihen, että tulevaisuuden lääketieteessä avainsanoja ovat ennustava, yksilöllistetty, ehkäisevä ja osallistava.

– Meillä on mahdollisuus ennustaa sairastumista paremmin, edistää terveyttä paremmin ja valita tarkempi hoito, Palvimo sanoi.

Laajemmin tästä hyötyy koko yhteiskunta, kun ihmisille pystytään tarjoamaan tulevaisuudessa entistä kustannustehokkaampia hoitoja.

– Yksilötasolla ihmisten asenteiden täytyy muuttua ja tulla henkilökohtaista vastuunottoa omasta terveydestä. Koulutus yhteiskunnan kaikilla tasoilla onkin tässä isossa roolissa.

Itä-Suomen biopankki kerää itäsuomalaisten geeninäytteitä

Maailmalla ihmisten geenitietoa kerätään erilaisiin geenipankkeihin. Itä-Suomen biopankki sai toimiluvan lokakuussa.

– Näytteitä kerätään ihmisiltä, jotka antavat siihen suostumuksensa. Näitä näytteitä luovutetaan tutkimusryhmille tutkimuskäyttöön. Pitkällä tähtäimellä tämä johtaa hoitojen ja diagnostiikan kehittymiseen, Mannermaa totesi.

Suomessa tavoitteena on luoda yhtenäinen biopankki, jossa kaikki suomalaisten näytteet olisivat saatavissa yhdestä tietokannasta. Tietokannan aineisto kiinnostaa Mannermaan mukaan myös kaupallisia toimijoita.

Tiedekahviloissa varataan aikaa myös yleisön kysymyksille ja kommenteille.

Café Smart jatkuu

Itä-Suomen yliopiston tiedekahvilat jalkauttavat jatkossakin tutkijoita kansalaisten keskuuteen. Ensimmäisen Café Smart -tiedekahvilan avannut rehtori Jukka Mönkkönen muistutti, että tutkimustiedon välittäminen kansalaisille on sosiaalisen median aikakaudella entistä tärkeämpää.

– Sosiaalisen median myötä monia kiistattomiakin tutkimustuloksia kyseenalaistetaan. Haluammekin yliopistona tuoda tutkittua tietoa kansalaisten käyttöön entistä enemmän, Mönkkönen painotti.

Seuraava Café Smart -tiedekahvila järjestetään Joensuussa 12. joulukuuta. Siellä aiheina ovat kahvittelun historia sekä äänimaisematutkimus.

Lue lisää Café Smart -tiedekahviloista

Teksti ja kuvat: Sari Eskelinen